LIIKKUVA GALLERIA

LIIKKUVA GALLERIA on vuonna 2023 aloitettu taiteilijavetoinen projekti, nykytaideasiantuntijoista muodostuva työryhmä ja uudenlaisia toimintamalleja tuottava ajatushautomo.
Projektin yhtenä tavoitteena on saattaa tyhjäkäytöllä olevat tilat ja kuvataiteilijat yhteen ja toteuttaa ammattilaisten näyttelyitä uudenlaisella konseptilla ilman, että yksittäiset taiteilijat joutuvat maksamaan tekemästään työstä.
Tiedätkö tyhjillään olevasta tilasta tai haluatko toimia mesenaattina tarjoamalla tilaa kuvataiteilijoiden käyttöön?
Hanke puolestaan tuo tilaan korkeatasoista ammattilaisten toteuttamaa kuvataidetta parantamaan tilan kiinnostavuutta ja näkyvyyttä.
Samalla projekti edistää kuvataiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia tarjoamalla taiteilijoille tilaa ilman galleriavuokrista koituvaa taloudellista taakkaa ja riskinottoa.
• Tilan tulee olla projektille ilmainen, saavutettavissa ja ainakin osittain auki yleisölle.
• Kyseessä voi olla sisätila sekä sen yhteydessä oleva ulkotila, tyhjänä tai käytössä oleva rakennus tai esimerkiksi yksityinen asunto.
• Tila voi olla Suomessa tai ulkomailla.
• Näyttelykokonaisuus muodostuu tilan ja paikan mukaan.
• Projekti hoitaa tilan mukaan myös näyttelyn valvonnan, markkinoinnin ja muut käytännön järjestelyt.
https://www.liikkuvagalleria.com
OTA YHTEYTTÄ!
Satu Rautiainen // Liikkuvan Gallerian tuottaja
saturauti@gmail.com
IG @liikkuvagalleria